Uganda

Terveisia paivantasaajan silta puolen. Rajan ylittamisen huomaa ainakin siita, etta taalla sataa jatkuvasti. Matkavasymys alkaa olemaan melkoinen. Nicolas suunnistaa kohtapuoleen kohti Keniaa, Saksaa, SUOMEA, Venajaa, Kiinaa ja Antarktista. Itse taidan jaada lekottelemaan Ugandaan viisumin sallimat 3 kuukautta. Toivottavasti loydan halvan asumuksen. Budjettikin on jo aika kuralla. Saastot kuluvat ja laina-anomuksia jo lahetellaan. Kallista on mutta on ollut joka sentin arvoista.

Vierailimme pari paivaa telttailemassa Queen Elisabethin kansallispuistossa. Ehka villein kaikista kansallispuistoista joissa olen kaynyt. Elaimet tepastelevat miten haluavat. Ei minkaanlaisia aitoja missaan. Ei paljon muutakaan. Vessa, katos ja suihku. Alue on aika ransistynyt vierailijoiden puutteessa. Nytkin olimme ainoat. Elaimia vierailee teltoilla vahan valia. Ja yolla meteli on melkoinen, kun norsut, virtahevot, leijonat, vesipuhvelit melskaavat. Suhteellisen jannittavaa menna yolla ulos teltasta pissalle sytkarin valossa (kumpikin lamppuni sanoi kaput).
     Koska leirinta-alueella ei ollut kukaan sanomassa ei, paatin lahtea rapsimaan kuvia joen rantaan. Jo parinkymmenen metrin jalkeen tormaan polulla kolmeen leijonanpentuun. En jaanyt ottamaan kuvia, vaan poistuin takaisin leirintaalueelle rauhallisesti mutta pirun nopeasti. En halunnut tehda tuttavuutta hermoheikon mamman kanssa. Myohemmin veneretkella loysimme todennakoisen eman. Puusta, juuri leirintapaikkamme kohdalta.
     Myos Nicholas koki kauhun hetkia. Pois lahtiessamme saimme (pakollisen) kyydin paatielle. Menin lahikylaan pummimaan jatkokyytia ja Nicholas lahti polkupyorailemaan ennalta eteenpain. Ensimmaisen viiden kilometrin han joutui hullun urosnorsun jahtaamaksi ja hetken paasta meinasi tormata leopardiin. Se oli tarpeeksi Nicholakselle ja han pysaytti ensimmaisen auton ja sai (kalliin) kyydin Keseseen - missa olemme nyt.

Eli jos joku haluaa kokea villia luontoa ilman sen suurempia saantoja tai turvallisuustakeita - tervetuloa Ugandaan!

Yleisesti tiedetaan etta leijonat eivat kiipea puuhun. Ugandassa ne osaavat senkin.

Ettei olisi kakkakepponen tulossa....

Norsut ja virtahevot eivat juurikaan pida toisistaan. Tallekin hevolle tuli kiire.

Hymyileva Hannes ja kolme tolloa.

Pahkeinen

Leirintalueen valvoja Mr Burns tarkastaa biojatteet.

Ugandassa riittaa jarvia. Melkein kuin Suomessa.

Lettumestari Nico

Polkumopo Nishiki K29 alias "Niskahiki" R.I.P. 

Rakas pyllykaverini ja uskollinen polkumoponi Niskahiki jai 23.9. 2012 jatkamaan eloaan Tansaniassa. Niskahien jarrut, taka-akseli ja vaihteet olivat siina kunnossa etta paatimme jatkaa eloamme eri polkuja. Uskon etta Niskahiella on toivuttuaan edessaan monia onnellisia vuosia Tansaniassa maissi- ja riisisakkien kuljettajana. Niskahiki oli uskollinen ja luotettava kumppani. Ikavoin hanta kovin.
    Terveisia Ruandasta. Kampesimme itsemme lapi Tansanian. Matkalla sattui paljon vastoinkaymisia. Pahin ehka se etta rakkahin matkatoverini Nicon lompakko varastettiin Mwanzan bussiasemalla. Nyt elelemme ainakin kuukauden yhdella lompakolla. Tansania osottautui raskaaksi maaksi reppumatkustaa. Pitkat valimatkat ja kulttuuriero. Tietysti auttaisi, jos osaisi puhua swahilia. Mutta kun ei osaa, niin ei osaa.
     Onneksi muutaman hirvean paivan jalkeen paasimme Lake Tangajikalle. Upea pikku latakko. Noin 17% maapallon makeasta vedesta lilluu siella. Vietimme pari paivaa norjalaisen mr.Jacobsenin residentilla. Upea, pieni hiekkaranta ja vesi niin kirkasta etten ole nahnyt missaan. Snorklaaminen oli, jos mahdollista, viela upeempaa kuin Lake Malawissa. Aivan kuin uisit akvaariossa. Ja vanhalle akvaario-friikille, kuten mina, snorklaaminen akvaariokirjoista tuttujen kalalajien keskella on unelmien tayttymys.
   Matkasimme ms.Jollalla  Lake Tangajikaa pitkin kohti Burundia. Maisemat olivat upeat. En jaanyt kaipaamaan pallomerta, baaria, Trio Erectus tanssiorkesterin ikivihreita tai buffet-illallista. Saavuimme Burundin rajalle pimeassa. Tansanian rajaviranomainen tomumajassaan ei suositellut kovasti menemaan Burundin puolelle pimeassa. Tiesimme sen kylla muutenkin. Kylassa ei ollut majataloa, joten yovyimme raja-aseman lattialla.  

Burundi  

Burundi on maa jossa ei valttamatta halua viettaa kovin kauan laatuaikaa. Me vietimme siella 7 tuntia. Maa on uskomattoman kaunis mutta toivottoman korruptoitunut ja vaarallinen. Matkasimme rajalta rajalle yhdella kyydilla ja maksoimme aika paljon. Upeaa vuoristoa ja Lake Tangajikan rannalla oljypalmuviljelmia. Ehka joskus Burundi voi olla hienokin maa tutustua, mutta ei nyt, ei taman hallinnon aikana.

Ruanda

Saavuimme tanaan Ruandaan. Tansanian ja Burundin jalkeen tama tuntuu helpotukselta. Karmaisevasta historiasta huolimatta maa tuntuu jotenkin sivistyneelta. Roskia ei missaan, muovipusseja ei ole saatavilla, useat paikalliset osaavat oman kielensa lisaksi seka ranskaa etta englantia, tiet ovat hyvassa kunnossa, talot pysyvat pystyssa, poliisit eivat pummi rahaa ja ihmiset eivat hypi koko ajan silmille. Kuulin etta taalla on todella tiukka hallinto. Korruptio on saanut kyytia isan kadesta. Maa pyrkii houkuttelemaan yha enemman turisteja ja lansimaisia sijoittajia.
Huomenna koitamme menna katselemaan serkkujamme simpansseja. Koordinaatit ovat hieman kateissa, mutta emmekohan me jotenkin sinne sinnittele.

   Kaikista vastoinkaymisista huolimatta fiilikset ovat edelleen hyvat. Tottakai sita tietaa jo valmiiksi ennen matkaa, etta varmasti sattuu ja tapahtuu kaikenlaista ja sita osaa odottaa. Muutenkin afrikkalainen mentaliteetti alkaa tarttumaan. Niin kauan kun on ruokaa - no worries.

Lake Tangajika

Niskahiki, tuo uskollinen persmopo uuden uransa kynnyksella

Tallink Princessin vip-osasto

Vihdoinkin pois Tansaniasta

Bileet kansallispuistossa. Muuta ei tarvita kuin autostereot ja pullo olutta

Blue monkey

Kongo. Niin lahella ja niin kaukana. Turvallisuustilanne maassa on taas kaoottinen. Ei ole menemista.

Joskus leirintaalue on hiukkasen kauniimmalla paikalla. Lake Kivu.

Ruma lisko

Haikara tuo Afrikkaan paaaaaaljon lapsia.

Pulisonki monkey

Love, peace and respect

Pole pole. Zigi zigi bum bum.

Jambo. Terveisia Tansaniasta. Matkamme on jatkunut joutuisasti, mika tarkoittaa bussia. No pole pole. Kaikkea on tapahtunut, akuna matata. Dar es Salam on Suomen kokoinen kaaos (6 milj. asukasta) , missa raha etsii taskuaan. Yrittajaa on moneen junaan. Ihme kylla, tykkasin kaupungista. Mukavaa olla eksyksissa. Itseasiassa se on islam, joka tekee kaupungista mielenkiintoisen. Kulttuurinen kirjo, moskeijan kutsu, uskomaton sekamelska ja liikenne joka etsii vertaistaan. Baarit hapeavat pimeassa synnintunnoissaan, mutta etsiva loytaa, jos vainu on kohdillaan.Ainoa kaupunki maailmassa missa sadan metrin vilinan aikana voi eksya kahdesti.
Sitten menimme Zanzibariin. Mukava paikka kahden viikon valmismatkalle, mutta viiden kuukauden pyorailyn jalkeen se tuntui karmealta. Onneksi Zansibarin vanhassa kaupugissa, Stonetownissa, oli Kirjallisuus ja Jazz-festarit. Meininki oli hulppea. Matkakumppanini Chilesta viettivat normaalia eloaan samaan aikaan kun  mina edustin urhoollisesti Suomea mamsteenimaisessa hengessa. Bandeja Malista, Keniasta, Tanskasta, Etela-Afrikasta, Norjasta ja paikan paalta ja ties mista. Meno oli villisti varsin anti-porilaista. Puntti vipatti kunnolla ja soitantajamit jatkuivat parhaimmillaan aamuviiteen. Sain kunnian istua muusikoiden killassa, koska he uskoivat etta ihminen joka polkee Kapkaupungista kuuntelemaan jazzia on 120% taysin hullu. Saatujen drinkkien maaraa en osaa nain akkiseltaan arvioida, mutta sain yhden cd:n.  Ja yhden tyttoystavan.
    Zanzibar oli muuten karmaiseva pettymys. Odotin hippia meininkia, mutta sain ylituristinoituneen ahvenanmaan taynna poispilattuja teinityttoja horokorvasaarelta euroopasta ja vastinparina wannabe-bobmarley bisnespoikia omasta takaa. Sharin is caring.
    Takaisin Dar Es Salamiin. Hengailemme Susanin kanssa pari paivaa. Kumpikaan luottokorttini ei toimi, mika lujittaa parisuhdettamme.
Miten paasta pois Dar es Salamista? Tarvikkeemme ovat puskutraktori, telamiinoja, kirves ja korvatulpat. Bussiasema on leppoisa paikka ja ihmiset hyvin avuliaita. Kysymattakin loydat noin 129 ystavaa, jotka neuvovat ja kantavat rinkkasi.  Jopa silloin kun rinkka on jo selassasi. Ja kaikki tama vain pyyteettoman lahimmaisenrakkauden hengessa.
   Kavimme myos Ngorongorossa katselemassa ihmisia jotka olivat katselemassa elaimia. Aikuisten oikeesti paikka oli USKOMATTOMAN UPEA. Mykistava. Aika moni muukin on huomannut saman, mika ei ollut niin kiva juttu. South Luangwa Sambiasta joutuu nyt luopumaan Jussin top-nationalparks ykkostilasta. Retkemme oli hatainen ja halpa, mutta hieman hintavampana voin vakuuttaa etta se on hintansa vaarti ja elaman mittainen elamys.

StonedTown

Terveisia Poriin

Ngorongoro ja Niko

Jellonakuva nro 769

Bob Marleylla alkaa olemaan ruoho kortilla

tuleva postityolainen

keskella jaskaa

Livingston Malawi

Hieno purjevene

Uotisen Jorma heteropaissaan tepastelee koivet ojossa

Jokaisella ovella on Stonetownissa tarina. En muista tatakaan.

Jos totta puhutaan, en todellakaan pida Tansaniasta. Moni muukin on sanonut samaa. Ylituristinoitunut ja siksi naet vain  paikallisten ihmisten huonot puolet. Olet kaveleva pankkiautomaatti. Ihmisilla ei ole MITAAN kunnioitusta sinusta ihmisena ja kaikki kusettavat parhaan tahtonsa mukaan. Kaikkialla. Hyvin kaunis, mielenkiintoinen mutta harvinnaisen epamiellyttava maa. Anteeksi jos loukkasin jonkun tunteita......   Ehka se tasta paranee....       

Azungu!

Terveisiä Malawi-maasta, missä lastentekohommat otetaan vielä vakavasti. Lapsia todellakin riittää. Kylien läpi polkiessa ei voi kuin ihmetellä tuota mukuloiden määrää. Ohitse polkeva valkonaama (azungu) on viikon kohokohta ja mekkala sen mukainen. Kylästä riippuen tervehdys kuuluu "how are you", "hello" tai "give me money", "give me my money" tai "give". 

Kovimmat ajat paikallisille koittavat joulukuun tienoilla kun edellinen sato on syöty ja seuraava vasta tuloillaan. 

Täällä on köyhäa,  mutta ihmiset ovat todella ystävällisiä, jopa ne normaalit business-korppikotkat. Ihmiset ovat mukavia  kaikkialla etelaisessa afrikassa, mutta Malawilaiset ovat  luku sinansa.

Matka Malawi-järvelle oli jälleen kerran persauksia hivelevä mutta antoisa. Mäkiä riitti ja tuuli sopivasti vastainen eli matka kesti oletettua pidempään. Yövyimme pusikoissa, majataloissa ja kerran jopa poliisiaseman lattialla.  

Malawi-järvi, Cape MacLear. Tästä on unelmoitu ja pitkään.  Mies tuhansien järvien maasta pääsee vihdoinkin lillumaan!  Hiekkarantsu, kylä, kalastajia, muutama azungu ja vesi sopivan lämmintä ja kossunkirkasta. Täällä on mukava snorklailla ja löhötä. Toverit Chilestä aloittivat sukelluskurssin. Taidanpa sukellella vielä itsekin. Jos jaksan, täällä paikassa alkaa  kummasti laiskottamaan. 

Olen alkanut katsastelemaan jo paikkoja sadekauden varalle. Suunnitelmissa on vuokrata talo kuukaudeksi tammi-helmikuussa kun on kuumaa ja kosteaa. Malawi-järven ranta ei olisi hassumpi vaihtoehto. 

Lontoon olympialaiset ovat jääneet pitkälti katsomatta. Suomi vissiin voitti jonkun mitalinkin.

Chatabay. Mayoka Village. Uusi ennatys. Perati 10 polkupyorareissaajaa samassa majapaikassa. Menemme kimpassa syomaan ja pidamme konfrenssin missa vertailemme kokemuksia. Porukassa on aikamoista seikkailijaa. Fred Ranskasta on polkenut jopa koko Amazonin paasta paahan. 

Mzuzu. Malawin kolmanneksi isoin kaupunki. Ei mainittavaa teollisuutta (tai muutakaan). Matka jarvelta tanne oli aikamoinen ylosnousemus. Karmea ylamaki, alusta loppuun. Matkalla tapaamme kaksi uutta pyorailijaa. Yhden englantilaisen joka matkaa Lontoosta Kapkaupunkiin ja yhden japanilaisen, jonka pyora on jo aivan romuna ja loppumatka Kapkaupunkiin jotakuinkin tuhoon tuomittu. 

Azungu!!!!!!

Sportteja matkaajia ja Jussi

Best Banana in Malawi

Cape McLear

japanilainen

Matkasuihku. Sponsored by Eu.

Rantabileet Kande Beachilla. Ryhmamatkaajat ovat hieman eri sorttia....

Malawi-jarvelta paasee vain ylospain....

Jatkamme huomenna kohti pohjoista....

Bussimatkailua Sambiassa

Lusakassa tuli viivyttyä kauemmin kuin oli tarkoitus. Hoitelimme viisumit Tansaniaan,  järkkäilimme, hortoilimme, pähkäilimme ja hankimme puuttuvis tarvikkeita. Uskoni postitoimintaan koki Lusakassa järkytyksen. Dvd:n lähettäminen Suomeen oli aivan liian monimutkainen toimenpide suoritettavaksi parissa päivässä. Sambian postilaitoksen standardien mukaisen pakkauksen etsimiseen/rakentamiseen olisi mennyt jo ikuisuus.

Lusaka ei ehkä ole niitä kaikkein edustavimpia pääkaupunkeja maailmassa. Nähtävyyksiä ei oikeastaan ole muuta kuin Lusakan kadut, ihmiset, vilinä ja ylenpalttinen sekamelska. Mutta yllättävän rauhassa siellä sai päiväsaikaan kulkea, pimeällä emme edes yrittäneet. Oikeestaan Lusakassa oli aika röttäsen hyvä viba. Tavattiin myös yksi kollega Saksasta. Fillarireissaaja Saksasta. Kaveri polkee eteenpäin germaanisella tyylillä. Kaikki vimpan päälle ajateltuna ja rakenneltuna. Päiväbudjetti kokonaista 10 euroa. Toinen vuosi  tien päällä jo menossa. 

Yritettiin myös vuokrata autoa. Se meni ihan käsille. Ekassa autossa oli aikamoinen sähkövika. Toisessa taas ei toiminut neliveto ja takaovikin irtosi. No onneksi saatiin rahat takaisin ilman sen kummempaa vääntämistä. 

Bussimatka Lusakasta South Luangan kansallispuiston luokse oli hauska. Bussi hyvää sambialaista keskitasoa. Kaaos bussiasemalla huikea. Onneksi epäluuloista sieluani rauhoitti bussiyhtiön oma saarnaaja, joka messusi varsin kovaäänisesti mikrofooniinsa bussissa koko alkumatkan, siunasi matkustajat ja toivotti kuskille herran suojelusta. Tunsin rauhan saapuvan sieluuni. Usko on mekaniikan lakeja väkevämpi. "Jos ostat kymmenen lippua tälle linjalle, saat seuraavan ilmaiseksi. Aamen. Hallelujaa."  Pokka ei pitänyt. Hävetti ihan perkeleesti. 

South Luangwan kansallispuisto menee Posti-Jussin kansallispuisto-rankingin ykköseksi. Kerrassaan lihaisa ja maisemaltaan paras. Ensimmäistä kertaa yritin  nukkua ihan konkreettisesti norsujen kanssa samalla leirintäalueella. 

Olemme  lisänneet matkasuunnitelmiimme Ruandan ja Ugandan. Osaksi sen takia että niin monet reissaajat ovat kehuneet näitä maita ja osaksi sen takia, että haluan tuoda osaksi suomalaista työkulttuuria norsunjalkataudin ja ebolan.

Aikuisten oikeesti eteläinen Afrikka on osoittautunut turistille hyvinkin helpoksi paikaksi matkustaa. Ihmiset ovat uskomattoman ystävällisiä, avuliaita ja asiat hoituvat aina, tavalla tai toisella. (Afrikkalaisella mittapuulla muhkea lompakko ei tietysti ole yhtään pahitteeksi. ) Koen olevani etuoikeutettu ja pirun kiitollinen näille ihmisille siitä, että saan olla heidän luonaan. En tullut parantamaan maailmaa, mutta ehkä muutama roponen lompsastani valuu tavallistenkin ihmisten taskuun.

Gunter, the professonal

Polkupyöräpäiväkirjaa

Chile tour 

1. päivä Windhoek-Tsumeb bussilla Katuturasta. Hallittua häslinkiä. Matkatavaroina myös 2 ruumisarkkua joista toinen pääkallopyöräni alla. Tsumebissa keskiyöllä. Matkatavarat kuskasmme ostoskärryllä majataloon. Poliisit tulivat kattomaan tilanteen. 

2. Tsumeb-Tsintsbasis 68km. Yö leirintäalueella.    

3. Keskellä ei mitään.  56km tylsää soratietä. Pirun kuuma. Alfonso hyytyy. Yö puskissa. Riisitonnikala oli hyvää. Vesi vähissä.

 4. Keskellä ei mitään. Melkein auringonpistos. Pölyä. Tie on suht kamala. Tsetse-kärpäset, nuo verenhimoiset paskiaiset eivät tee pyöräilystä yhtään hauskempaa. Vesi tosi vähissä. Pääsemme vihdoinkin päätielle. Yhden paikallisen mukaan 5:n kilometrin päässä on kauppa ja leirintäalue. Osoittautuu että matkaa on lähes. 20km (mikä tuntui sadalta). Letkamme venähtää parin kilometrin mittaiseksi. Alfonso hyydähtää lopullisesti ja kiroaa koko ideaa tulla fillaroimaan Afrikkaan. Alfonso saa kyydin Namibian armeijalta seuraavaan kaupunkiin, Runduun. Me muut jäämme yöksi  leirintäalueelle Mururaniin. Suihku, mikä ihana keksintö. Runduun matkaa vielä 140km. Sen me rykäisemme huomenna, jos tähdet ovat kohillaan. Tie on hyvä ja ruokaa ja vettä taas riittää. No problemos. 

5. Matka Runduun menee heittämällä. Takatuuli, hyvä tie, ilma viileämpi ja loivaa alamäkeä. Ruokomajoja ja vilkuttelevia lapsia. Alfonso on sillä välin löytänyt Rundusta  meille loistavan majatalon joen ääreltä. Vastarannalla näkyy Angola. Syömme illalliseksi krokotiilia. Kyllä sitä nälkäänsä syö, mutta ei kauheesti kehumista. Pehmeä sänky, mikä ihana keksintö. Huomenna on ansaittu lepopäivä. Persaus ja koivet huutaa jo armoa. 

 6. Rentoa löysäilyä altaan äärellä. Illalla grillaamme kanankoipia. Verrattuna krokon lihaan, bueno. 

7. Varustaudumme tonnikalalla, pähkinöillä, riisillä ja muilla herkuilla. Lähdemme kohti uusia seikkailuja. Tie on mahtava. Pikkukyliä, kauniita maisemia ja mikä tärkeintä, ei aitoja. Poljemme vain 50km. Koitamme löytää luotettavilta lähteiltä kuulemamme leirintäalueen. Paikkaan ei ole minkäänlaisia opasteita. Paikallisten avulla löydämme perille. Paikka on tyhjä eli lopettanut toimintansa. Sopii meille. Pystytämme teltat joen rantaan. Syömme nuotion äärellä ja ihailemme uskomatonta tähtitaivasta.  

8. Yö Afrikan tropiikissa oli hyytävän kylmä. Nukkumisesta ei tullut juuri mitään. Aamulla kaikki tavarat olivat aivan huurteessa. Nousin kukonlaulun aikaan ja väkersin nuotion. Hytisevä aamiainen ja taas matkaan. 95km, olemme aikataulussa. Poikien pitää päästä Botswanan puolelle, koska Namibian viisumi menee kohta umpeen. Aitoa Afrikkaa. Ei juuri mitään kehitystä sitten Tarzan elokuvien. Ruokomajoja ja karjaa. No tietysti vaatteet ja kännykät.  Haemme vettä jostain virastotalosta. Paikalliset juovat jokivettä, joka ei ole ihan sitä eviania.  Yövymme pellon laidalla. Purkkilihaa ja pottumuussia. Alkuruuaksi minestronikeittoa. Jälkkäriksi suklaata ja tujaus rommia. Gourmet! Huomenna 98km  ja sitten saa taas levätä. Suuntana kehuttu reppureissaajamajapaikka, josta järkkäämme itsemme retkelle Botswanan puolelle Okavangoon. Toivottavasti mokorolla (kanootti). 

 9. Ngepi-camp. Viime rykäisy tuntui aika raskaalta mutta perille päästiin. Vastatuuli ja persaus ihan liekeissä. Saavuttiin pimeän laskeutuessa, mutta paikka vaikuttaa todella upeelta. Siis luonnonmukaiselta, tyylikkältä ja hyvinhoidetulta. Vessa ainakin oli ihan uskomaton tilataideteos. Köyhinä majoituimme leirintäalueelle joen rantaan. Virtahevot melskaavat, sirkat sirittelevät - mitä muuta voisi toivoa?  Ostimme seuraavaa paivaa varten kaikkea grillattavaa, mutta jokin koira vei kaikki kun unohdimme pussin hetkeksi teltan viereen. No onneksi on vielä tonnikalaa.  Nico, Alfonso ja Coloro on tosi mukavia tyyppejä. Nico on varsinainen seikkailijatyyppi. Vime vuonna oli Iranissa kiipeilemässä ja nyt jo suunnittelee melontamatkaa Antartiksella. Ei juo, ei polta ja muutenkin aika askeettinen jäbä.  Nyt pitäisi päästä Botswanan puolelle. Kavereilla alkaa viisumi vanheta.  

10, laiskottelua Ngepi-campissä. Käymme kanoottiretkellä Oksvangp-joella .  Bongaamme norsuja, lintuja, virtahepoja ja maailman laiskimman krokotiilin.  Alfonso on kipeänä. Huomenna lähdemme käymään Botswanassa. Pyörät  jätämme säilöön.  

11. Saamme kyydin Botswanan rajalle. Ja sitten rajavirkailija soittaa meille jatkokyydin. Yövymme leirintäalueella joen rannalla. Kanoottiretkemme menee pieleen koska joella alkavat vuotuiset kalastuskilpailut. Moottoriveneet pöristävät pitkin poikin ja luonto kiittää.  

12. Herään siihen kun apinat melskaavat ja sotkevat paikkoja ilmasen lounaan toivossa. Soitamme edellispäivän kuskillemme ja lähdemme ihastelemasn Tsobilo Hillsin 3000 vuotta vanhoja kalliomaalauksia. Matkalla tapaamme tutun retkueen. Näiden Landrover vuosimallia 1984 on lopettanut työsuhteensa, bensapumppu paskana. Pitkien huoltotoimien jälkeen kosla herää henkiin. Kalliomaalaukset jäävät aika lyhkäseksi. Hohhoijaa. Ei ihan mun juttu. Takaisin Namibiaan.  

13. Aika polkea eteenpäin. Hyvästelemme Alfonson. Loma lopussa. Alffi liftaa Victorian putouksille ja lentää sitten kotiin. Me loput kolme poljemme kohti Caprivi-strippiä, ohutta kaistaletta Namibian koillisosassa.  Alue on pitkälti kansallispuistoa ja eluloita piisaa. Saamme uskoteltua portin viranomaiset että pystymme iltapäivän aikana polkemaan 70km ennen pimeää ensimmäiseen kylään ja seuraavana päivänä 120km alueen ulkopuolelle. Ei elukoita. Yövymme puskassa kylän lähellä. Saamme seuraa nuotion äärelle yhdestä raajarikko-mykästä. Tarjoamme ruokaa ja kahvia. Mies jää nukkumaan nuotion ääreen. 

14. Kamala päivä. Koko päivän meitä kiusaa leppymätön  vastatuuli. Syömme liian huonosti. 20km ennen kansallispuiston rajaa alan voimaan todella pahoin. Syön pähkinöitä ja pinnistelen eteenpäin. Näemme ensimmäisen norsun ja varo hyeenoja-kyltin. Vaivaiset 8km jäljellä ja sama toistuu. Tuntuu että pyörryn. Alkaa pimenemään. Muutama norsu pelästyttää meidät pahanpäiväisesti. Tilanne on todella tukala. Ei todellakaan paikka johon pystytät telttasi. Onneksi löytyy karkkipussi. Ahmin kuin leijona. Voin paremmin. Suorastaan liidämme loppumatkan. On jo pilkkopimeää. Kongolassa poliisit saattavat meidät huoltoasemalle, jonka taakse pystytämme telttamme. Illalliseksi purkkilihaa ja makaroonia. Taivaallista. Tämän päivän tulen muistamaan aina.  

15. Ensimmäinen kriisipalaveri. Nico on pyöräilijä. Hän haluaa polkea saavuttaakseen jotain. Mulle pyörä on väline ja Afrikka lomakohde. Hirvee vauhti ja aivan kamalia päiväetappeja. Ei mitään järkeä. Taas Nicolla polvet paskana. Ei usko milllään, ettei täma ole Tour de France. Pitäs ottaa iisimmin.  Anivais, olemme Katima Mulilossa, vastarannalla on Zambia, oottelemme että Nico saa itsensä kuntoon ja lähdemme taas Botswanaan, Choben luonnonsuojelualueelle. 

16. Herään yöllä virtahepojen rouskutukseen. Ne ovat rannalla kymmenen metrin päässä. Pelkään että ne syövät vahingossa telttani. Aamupäivällä lähdemme  kohti rajaa. "Yllättäen" navakka vastatuuli." Nicon polvi ei kestä. Hän jää liftaamaan. Tapaamme taas rajalla. Kaunein raja-asema ikinä. Uskomattomat maisemat. Botswana. Choben kansallispuisto alkaa heti rajan jälkeen. Pyöräily on ehdottomasti kiellettyä. Alkaa jo pimenemään. Saamme viime tipassa liftin pick-upin lavalla. Huh. Kuski kaahaa kuin hullu, norsuja ja muita elukoita pomppii pitkin tietä. Kuski pysähtyy leijonien  kohdalla ja peruuttaa melkein yhden päälle. Ei niin kiva fiilis olla matalalla lavalla turvattomana ja tuijottaa vittuuntunutta leijonaa parin metrin päästä. Saavumme Kasaneen. Autosta puhkeaa rengas. Etsimme Thebe-lodgea pilkkopimeässä. Taas kerran poliisit ohjaavat meidät perille. Syömme ravintolassa ja nukahdamme. 

17. Ihana turistipäivä. En herännyt yöllä kuin kerran. Hoidamme asioita kylillä. Iltapäivällä lähdemme jokiristeilylle. Voi tuota eläimien määrää. Voiko olla mitään kauniimpaa? Vaikea kuvailla. Se on vain itse koettava. Palaamme telttapaikallemme. Naapuri kertoo että meidän paikallamme on ollut bileet. Paikka on aikamoinen sotku. Unohdimme kiireessä ruuat pöydälle ja paikallinen mangustipopulaatio piti juhlat. Eritoten tykkäsivät kaakaojauheesta ja leivästä. Virheistä oppii. Ehkä. Huomenna safarille.  

18. Aamulla huomaamme etta alueella on liikuskellut muitakin elukoita kuin mangustit. Nicolta ja Colorolta on varastettu pyorailykengat ja (tyhja) rinkka. Myos alueen muut telttailijat ovat menettaneet tavaroitaan. Eli opetus kuului: pida tavarasi aina teltan sisapuolella. Poliisitpaikalle ja rutkasti turhaa paperityota. Safarilla lillumme ensin jokea pitkinja sitten siirrymme jeeppiin. Spottaamme matkan ensimmaisen leopardin. Illalla oppaat suorittavat eroottisluonteisen tanssiesityksen ja kertovat vanhoja tarinoita. Nuotion aarella ruoka maistuu ja viinikin. Nukun kuin tukki isossa teltassaja pehmealla patjalla.

19.Heratys 05.30 Ajelemme tovin ja moikkaamme paria leijonaa. Takaisin Kasaneen. Liftaamme Sambian rajalle ja sitten Livingstoneen.Valitsemme majapaikaksemme Jollyboys Backpackersin. Mukava paikka. Illalla lahdemme Coloron kanssa kuuntelemaan paikallista reggae-bandia. Jatkan viela yksikseni viela yhteen "yokerhoon"ja sitten viela toiseen,seuranani paikallinen kokki ja joku kuvataiteilija. Olen ainoa maitonaama koko yokerhossa. Pari ilolintua ja kongolaista timanttikauppiasta hatistellaan nopeasti pois kimpustani. Kotiudun ehka kolmelta.

20. Aikainen heratys. Paata kivistaa. Aamiaiseksi kylma siideri ja sitten kohti Victorian putouksia. Aika massiivinen naky. Teemme varsin vaivaloisen retken ylajuoksulla virtausten lapi putouksen reunalle. Huimaa. Illalla sahkokatkos, mika sopi minulle hyvin, vasyttikin aivan tarpeeksi.

21. Emme tee juuri mitaan. Laiskottelemme ja pelaamme pingista. Se on vaihteeksi mukavaa.

22. Lahdemme zambesi-joelle laskemaan koskia. Niita on aika monta. Pari on aikamoisia hornankattiloita. Muutama tipahtaa aina valilla veneesta ja kerran koko kanootti pyorahtaa ympari. Hauskaa mutta ei heikkohermoisille. Koko seikkailu tallenetaan dvd:lle, joka oli niin hyvin tehty etta se oli pakko ostaa.

23. Lahdemme Lusakaan, bussilla. Tie hyva ja bussi mallia luksus. Lusakan bussiasema on aika kaoottinen kokemus. Tavaramme (noin 18 laukkua ja 3 polkupyoraa) paketoidaan kaaoksen keskella kolmeen eri taksiin. Saavumme Flintstones Backpackersiin. Illalla ei mitaan erityista. Pari Mosia (paikallinen herkkuolut).   

Kolme laiskaa auringossa

Jollain muullakin on jano

Alas on pitka matka

Coloro hytisee aamunuotiolla

Alfonso lepuuttelee

Mokoro-retkella Chobe-joella

Alfonson tilava luksusteltta