Sossusvlei vai oliko se Rane?

Sossusvlei on paikka johon namibialaiset vievat muksunsa, kun he lahtevat ostoksille. Hiekkaa riittaa useampaankin lapparilliseen ja hiekkakakut ovat kauniin punertavia. Siispa mekin lapsenmielisina laitoimme kurahousut jalkaan, neppisautot taskuun ja matkasimme sinne.
Sossusvleissa on dyyneja josta valita. Dyyni nro 45 on tuttu teeveesta ja noin miljoonasta valokuvasta. Paha vaan etta se on aikojen saatossa tallaantunut. Me valitsimme dyynin numero 40. Se on juuri avattu, neitseellisen hemaiseva ja siten hiukkasen haastavampi. 250 metria korkealle hiekkakakulle tarpoaminen on varsin lystikasta touhua jossa herahtaa hikikarpalo jos toinenkin. Kuskimme Frans, Tumppi, mina ja reipas nuori portugalilainen neito sentaan selviydyimme huipulle. Saksalaiset hyytyivat puolivalissa, tietenkin...Huomasin etta polkumopolla liikkumisesta on sentaan jotain hyotya, voimia olisi jaanyt vaikka toiseen mokomaan.
Huomisaamulla matkaamme paikkaan, joka on helpointa lausua pulla suussa, Swakopfmund. Vietamme juhannuksen perinteisissa merkeissa ja poltamme kylan.
       Ja sitten aaaaarrrggghhh...jaan taas yksin. Onneksi Windhoekin paamajaamme saapui juuri kaksi chilelaista polkupyorareippailijaa, Nicholás ja Nicholas. Nicholaksen erottaa siita etta hanella on hieman kierot silmat. Nicholaksilla on paamaarana pyorailla Kalaharin autiomaan poikki Botswanaan ja paatya lopulta Etiopiaan ja kivuta Kilimanjaron huipulle. Kutsu on kaynyt ja eika toisaalta olis yhtaan hullumpi idea.....   

 Kylpylaloma Etoshassa

Kaksi urheaa eskimoa Suomesta, Tumppi ja Sanna, polahtivat kaukaa pohjoisesta Winhoekiin, Chameleon Packbackersiin, jossa olin jo tovin ehtinyt laiskotella altaan aarella siideri huulessa.Oli siis aika pistaa fillari narikkaan ja ryhtya aidoksi turistiksi. Brian, bushamannien koulima oppaamme ja kuskimme pakkasi meidat autoon ja suunnistimme kohti pohjoista, Etoshan kansallispuistoon. Jo heti kattelyssa kavi selvaksi etta oppaamme on kaveleva luonnontieteellinen opus ja optikon painajainen. Harjaantunut silma erottaa peltohiirenkin pusikosta ja vaikka sakkipimeassa. Itsellani tekee tiukkaa jo varpailla seisovan norsun kanssa. 

Vietimme 2 yota Namutonin leirilla ja 2 yota Okakoijussa. Majoitus oli tasoa hulppea ja ruoka taivaallista. (Namibia on maa jossa valkoisen, lihaasyovan laskimooseksen on vaikea laihtua. Vegella on helpompaa. Vihannekset maksavat saman kuin pihviliha. Antiloopit ovat sopoja, hellyttavia ja mureita. Eivatka lopu nailta lakeuksilta ihan heti)

Aamulla aikainen heratys ja paivat ajelimme ympariinsa ja ihastelimme silmat ymmyrkaisina paikallista eliostoa. Loistavalta oppaaltamme tuli tietoa kuin David Attenboroughilta parhaimmillaan ja yritimme bongata elaimia parhaamme mukaan. Kuvia tuli otettua sarjatulella ja valilla muistin poistaa linssisuojuksenkin. Kylpylalomalla kun olimme, yritimme tietysti loytaa myos mukavia latakoita missa lillua, mutta ruuhka oli melkoinen. Vaikeeta oli suomipoikien ja tyttojen uittaa kumiankkojaan. 

Etosha on upea kokemus. Harvassa paikassa voi ihastella auringonlaskua, nauttia viinilasillista ja kymmenen metrin paassa norsut sun muut ottiaiset nauttivat alkoholitonta vaihtoehtoaan ja pesevat kainaloitaan. Leopardi jai viela nakematta mutta onneksi on viela kuukausi jos toinenkin aikaa tarkkailla pusikoita....